Tänään oli ekat hallitreenit pitkään aikaan. Sisäkausi on nyt sitten virallisesti alkanut! Ja ylipäänsä taas tämmönen mukava treenikausi agilityn parissa. Kesällä ei oikein mihinkään päässyt harrastamaan. Yksiäkään möllikisojakaan ei täällä päin järjestetty mihin olisi sitten voinut päästä vähän harjoittelemaan.
Tämän päivän treenit menivät kuitenkin oikein mukavasti. Koira oli selvästi innoissaan kun pääsi taas pitkästä aikaa loikkimaan ja tekemään kaikkea kivaa. Erityisesti kepeillä on tuo meno jo aikamoista! Hienosti herra myös kuunteli ohjeita ja totteli todella hyvin.
Keinu on ollut todella kauan meidän kompastuskivi. Periaatteessa muut esteet ovat jo kisavalmiita. Olen kuitenkin huomannut, että kun ikää on Lukakselle tullut enemmän, on pojasta tullut myös herkempi. Keinun paukahdus säikäyttää vähän ja samaten se, että taso liikkuu alla. Talvella tämä kuitenkin rupesi jo edistymään, kun otin keinua pala palalta: kosketuksesta jo palkkaus ja vähitellen sitten edettiin pitemmälle. Joku voisi sanoa, että tämä tekniikka opettaa koiraa vain hyppäämään keinulta pois kesken kaiken ja se riskihän siinä toki onkin. Mutta itse en halua pakottaa koiraani sellaiseen mihin se ei kerralla pysty. Haluan, että Lukas kokee keinun vaaratomaksi ennen kuin ryhdyn suorittamaan keinua ihan täysillä. Sitä suosittelisin myös kaikille muille, varsinkin jos koira on noin herkkä kuin tämä minun agikaverini. Ja tuon palapalalta opettelun olen kyllä kokenut varsin hyväksi ja tehokkaaksi menetelmäksi.
Tänään oli myös havaittavissa tuota herkkyyttä. Ensin Lukas meni oikein innokkaasti keinua, mutta yhden paukahduksen ja koipien lipeämisen jälkeen alkoi se epävarmuus jälleen paistaa. Jälleen rupesin sitten palkkaamaan jo ihan pienestä ja pian pystyi herra menemään jo ihan koko keinun. Itsenäisestikin herra voisi yrittää periaattessa tuota mennä, mutta ennemmin olen itse kuitenkin koko ajan tukemassa vieressä ja välillä laskemassa keinun toista päätä alas.
Mitään sen kummempaa rataa ei oikeastaan tehty. Edelliset käyttäjät olivat jättäneet meille pieniä estesarjoja, joista sai sitten kehiteltyä ihan mukavasti tekemistä pariksi tunniksi. Harjoitusta tuli kiertämisiin ja välistä vetoihin, jotka todella nopeasti myös koira sitten hoksasi.
Kuvia ei valitettavasti hallilta ole.
Nyt olen sitten myös raahannut Lukaksen tänne omaan kämppääni täksi yöksi juuri noiden hallitreenejen vuoksi. Muuten herra voisikin olla täällä kauemmin kuin yhden yön, mutta huomenna pitää viisikymppisiin, joten Lukas saa jälleen matkata Eskolaan. Kovasti ihailen koirani reippautta. Kerrostalon äänistä ei ole välitetty juuri lainkaan ja muutenkin on Lukas ollut oikein rauhallinen. Syyslomaan on enää pari viikkoa ja ajattelinkin ottaa pojan sitten asumaan tänne kokonaan. Silloin on molemmilla aikaa tottua uusiin rutiineihin ja Lukaksella aikaa sisäistää uusi ympäristö ennen kuin joutuu jäämään koko päiväksi yksin pieneen yksiööni. Kyllä tänne yksi welssi aina mahtuu! Kovasti on kämppä tuntunut oikein kodikkaalta kun on ollut illan täällä paras kaveri piristämässä. :)
