sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Mätsäritunnelmia

Eilen, 14.5, päästiin pitkästä aikaa match shown pariin. Kannuksessa on järjestetty aika vähän mätsäreitä ja muita koiratapahtumia vähään aikaan. Ja sitten jos on ollut jotain, on työt olleet tiellä tai jotain muuta vastaavaa. Nyt mekin kuitenkin päästiin ihan kehään saakka. : )

Päivä oli todella lämmin, mutta senkin edestä tuuli kyllä todella paljon! Aamulla 11 aikaan lähdimme käpöttelemään täältä kämpältäni tuonne kannuksen mullikoululle. Ja pakko pistää tähän väliin oikein vihaista viestiä irtokoirista, nimittäin sellainen meitä tuli vastaan. Tämä irtokoira oli kuitenkin rauhallista sorttia, melko vanha welsh corgi pembroke. Enemmänkin tuossa tilanteessa sai huolestua tuon irtokoiran puolesta, sillä se tuli vastaan autotiellä sillalla, josta sen olisi ollut hankala päästä turvaan jos auto olisi tullut. Koiranomistajien tulisi hieman katsoa koiriensa perään, sillä tämmöinen on minusta ainakin ilmiselvä heitteillejättö. Tuo koira oli erittäin vanha ja rauhallinen, joka väisti meitä autotien puolelle pyörätiellä, täysin harmiton siis. Koiranomistaja ei tietenkään voi sille mitään jos koira karkaa, mutta tällaisia harmittomia vanhuksia näkyy aivan liian usein tienpäällä ilman omistajaa.Sääliksi käy sitä koiraressua, joka tällaisia matkoja tekee. Joidenkin koiranomistajien on hankala tajuta, että vaikka se vanha koirakaveri ei tee mitään lenkkeileville ihmisille ja heidän koirilleen, on irtokoira suuressa vaarassa. Jotkut autoilijat eivät välitä jos ajavat koiran päälle ja kaikista koirista ei ole vakuuksia siitä, käyvätkö ne harmittoman lajitoverin päälle vai eivät. Leppoinen irtokoira on kuitenkin liikenteessä käytännössä täysin suojaton ja tähän minusta koiranomistajien pitäisi panostaa enemmän. Asia on minusta oikeastaan ihan sama kuin se, että liikenteessä kuuluu käyttää turvavöitä: vaikka itse ajaa hyvin, on liikenteessä muitakin, jotka eivät aja välttämättä ollenkaan hyvin. Tästä aiheesta saisi tehntyä vaikka kuinka pitkän postauksen, mutta aihehan ei varsinaisesti vastaa otsikkoa...

Joten takaisin siis meidän kuulumisiin ja tuohon match showhun. Paikan päällä törmäsimme toiseen walesinspringerspanieliin, Pateen, ketä olen myös käynyt kerran trimmaamassa. Onneks emme joutuneet samaan kehään, sillä minusta on erittäin ahdistavaa olla tuttujen kanssa samaan aikaan kehessä, vaikkakin kaksi saman rotuista koiraa mätsärikehässä olisi aika lailla unelmapari, tosin tuomarille melko varmasti täysi painajainen. Meidän paria en niinkään laittanut merkille. Punainen nauha osui kuitenkin meille, joten näyttävästi Lukas oli suurista ujosteluistaan huolimatta enemmän tuomarin mieleen. Liikkuminen meni oikein mukavasti ja Luksu viihtyi kyllä oikein mukavasti kehässä jälleen pitkän tauon jälkeen. Pate sai sinisen nauhan.

Welssikaksikolle ei kuitenkaan tullut kummalekaan menestystä sinisten ja punaisten kehässä. Nuo kehät olivat nopeasti ohi. Oikeastaan niissä tuo tempo oli aikamoista liukuhihnajuttua. Koirat laitettiin seisomaan ja tuomari sitten napsi liikuttamatta kolme parasta. Ja se oli sitten siinä. Henkilökohtaisesti pidän enemmän siitä, että pistetään peliin oikein kunnon jännitystä: liikutetaan, pudotetaan yksitellen koirakkoja pois ja jätetään lopuksi enää se kärki kehään. Yleisön ja kilpailijoidenkin mielenkiinto pysyy näin paremmin ylhäällä. Muuten mätsäripäivä oli kyllä oikein mukava vaikka menestystä ei tullut. Pääasia on se, että pääsee tuulettumaan toisten koiraihmisten kanssa ja saamaan harjoitusta. Paikalla oli myös ystäväni Liisa ja hänen shelttimiehensä Jeri. Heidän saaliikseen jäi sininen nauha ja olivatpas he hienosti sinisten kehässä niiden viimeisten joukkoon asti, kuitenkin jääden nipin napin pois sijoituksilta. Pienten koirien osalla tämä tuomarointi sinisten ja punaisten kehässä meni siis eri systeemillä kuin isoilla koirilla.

Kameraa ei valitettavasti ollut mukana tuossa tapahtumassa.

Lukas on nyt sitten ollut aika paljon täällä kämpälläni. Voin kyllä olla iloinen siitä, kuinka rauhallinen herra täällä on! Kerrostaloäänistä ei hän sano enää yhtään mitään. Ainut on vain se, että yläkerrassa on aina välillä vierailulla eräs koira, joka haukkuu aika useasti ja jolle Lukas sitten välillä vastaa. Pienessä kämpässä on kuitenkin se hyvä puoli, että koira on helppo ja nopea hiljentää, joten mitään suurta vahinkoa ei ole tullut. Elo täällä on rauhallista ja lenkeillä käytöskin on paljon parempaa kuin kotikulmilla Eskolassa.

Näin pitkän päivityskatkoksen jälkeen tässä sitten on jotain pulinaa. Loppuun on kyllä pakko mainita vielä MAHTAVAT LEIJONAT. Mitalihan sieltä tulee, ja toivottavasti vielä kultaa! Pakkohan se on fiilistellä illan peliä varten vielä parilla jäkisvideolla, enjoy!



Onnea  Jellonille illan otteluun! Täällä pidetään peukut ja tassut ylhäällä, että itsevarma Ruotsi saisi tuntea oikein kunnolla nahoissaan! Eiköhän se Granlund vielä toisen kiekonkin maaliin veivaa ;) Ja vielä pitäisi myös toivoa, että Tsekit näytäisivät väkivalta-venäjäläisille missä sen pronssin kuuluu olla.

Ensikertaan sitten :)