Agiliitoa

Tänään oli ekat hallitreenit pitkään aikaan. Sisäkausi on nyt sitten virallisesti alkanut! Ja ylipäänsä taas tämmönen mukava treenikausi agilityn parissa. Kesällä ei oikein mihinkään päässyt harrastamaan. Yksiäkään möllikisojakaan ei täällä päin järjestetty mihin olisi sitten voinut päästä vähän harjoittelemaan.

Tämän päivän treenit menivät kuitenkin oikein mukavasti. Koira oli selvästi innoissaan kun pääsi taas pitkästä aikaa loikkimaan ja tekemään kaikkea kivaa. Erityisesti kepeillä on tuo meno jo aikamoista! Hienosti herra myös kuunteli ohjeita ja totteli todella hyvin.

Keinu on ollut todella kauan meidän kompastuskivi. Periaatteessa muut esteet ovat jo kisavalmiita. Olen kuitenkin huomannut, että kun ikää on Lukakselle tullut enemmän, on pojasta tullut myös herkempi. Keinun paukahdus säikäyttää vähän ja samaten se, että taso liikkuu alla. Talvella tämä kuitenkin rupesi jo edistymään, kun otin keinua pala palalta: kosketuksesta jo palkkaus ja vähitellen sitten edettiin pitemmälle. Joku voisi sanoa, että tämä tekniikka opettaa koiraa vain hyppäämään keinulta pois kesken kaiken ja se riskihän siinä toki onkin. Mutta itse en halua pakottaa koiraani sellaiseen mihin se ei kerralla pysty. Haluan, että Lukas kokee keinun vaaratomaksi ennen kuin ryhdyn suorittamaan keinua ihan täysillä. Sitä suosittelisin myös kaikille muille, varsinkin jos koira on noin herkkä kuin tämä minun agikaverini. Ja tuon palapalalta opettelun olen kyllä kokenut varsin hyväksi ja tehokkaaksi menetelmäksi.
Tänään oli myös havaittavissa tuota herkkyyttä. Ensin Lukas meni oikein innokkaasti keinua, mutta yhden paukahduksen ja koipien lipeämisen jälkeen alkoi se epävarmuus jälleen paistaa. Jälleen rupesin sitten palkkaamaan jo ihan pienestä ja pian pystyi herra menemään jo ihan koko keinun. Itsenäisestikin herra voisi yrittää periaattessa tuota mennä, mutta ennemmin olen itse kuitenkin koko ajan tukemassa vieressä ja välillä laskemassa keinun toista päätä alas.

Mitään sen kummempaa rataa ei oikeastaan tehty. Edelliset käyttäjät olivat jättäneet meille pieniä estesarjoja, joista sai sitten kehiteltyä ihan mukavasti tekemistä pariksi tunniksi. Harjoitusta tuli kiertämisiin ja välistä vetoihin, jotka todella nopeasti myös koira sitten hoksasi.

Kuvia ei valitettavasti hallilta ole.

Nyt olen sitten myös raahannut Lukaksen tänne omaan kämppääni täksi yöksi juuri noiden hallitreenejen vuoksi. Muuten herra voisikin olla täällä kauemmin kuin yhden yön, mutta huomenna pitää viisikymppisiin, joten Lukas saa jälleen matkata Eskolaan. Kovasti ihailen koirani reippautta. Kerrostalon äänistä ei ole välitetty juuri lainkaan ja muutenkin on Lukas ollut oikein rauhallinen. Syyslomaan on enää pari viikkoa ja ajattelinkin ottaa pojan sitten asumaan tänne kokonaan. Silloin on molemmilla aikaa tottua uusiin rutiineihin ja Lukaksella aikaa sisäistää uusi ympäristö ennen kuin joutuu jäämään koko päiväksi yksin pieneen yksiööni. Kyllä tänne yksi welssi aina mahtuu! Kovasti on kämppä tuntunut oikein kodikkaalta kun on ollut illan täällä paras kaveri piristämässä. :)

Kuulumisia & Teuva rn 21.8

Moi!
Koska muutin itse Eskolasta Kannukseen ja omalla läppärilläni ei voi päivittää Lukaksen sivuja, päätin pystyttää blogin. Blogin päivittäminen on paljon helpompaa ja vie vähemmän aikaa. Ja tosiaan, tällä koneella en pääse päivittämään sivuja, sillä siihen tarvittavat ohjelmat puuttuvat. Sivuja en kuitenkaan poista, sillä ne sisältävät niin paljon tietoa, kuvia ja kuulumisia, että muutaman vuoden työ menisi hukkaan. Sivuille pääsee tästä.

Elo Kannuksessa on lätenyt aika koirattomasti pyörimään, sillä on ollut sen verran kiireitä sun muita juttuja, että koiraa en ole tänne vielä saanut. Poikaa olen kuitenkin nähnyt ja pari kertaa on herra pyörähtänyt täällä minua viihdyttämässä! Ja koska kesälläkin jäi tuo sivujen päivittäminen vähäiseksi, voin kertoa kesästä lyhyesti sen verran, että kuuma oli ja myös sen vuoksi treeni-into oli melko matalalla. Ylivieskan KV peruuntui meidän osalta tuomarimuutoksen vuoksi, sillä kys. tuomarilta kaunis herra oli jo saanut sertin.

21.8 käväisimme kuitenkin Teuvan ryhmänäyttelyssä, minne sain kuskin pään käännettyä peruuntuneen Ykan vuoksi. Matkaa oli reilut 200 kilometriä, mutta kauniilla säällä se taittui mukavasti ja muutenkin seutu oli todella upean näköistä. Welssejä ei ollut ilmoitettuna kuin neljä. Tuomarina oli Raija Tammelin, josta olin saanut melko tiukan kuvan. Tiukaksi tuomari osoittautuikin, sillä yhtäkään erinomaista ei pudonnut. Lukaksen arvostelu oli oikein hyvä ja erin arvoinen, mutta koska tuomari toivoi enemmän lihaksia, tipahti laatuarvostelu erittäin hyvään. Oikein paljon mieltä lämmitti se kun tuomari tuli vielä erikseen puhelemaan Lukaksen upeasta luonteesta ja antoi myös hyviä treenivinkkejä lihasten kasvattamiseen. Muutenkin sain sellaisen kuvan, että Lukas oli ihan tuomarin mieleen, joten kun niitä lihaksia tulee, voisi ihan hyvin lähteä kokeilamaan onnea uudestaan tälle henkilölle. Ja koska arvostelu on Eskolassa ja itse olen Kannuksessa, en voi sitä juuri tällä hetkellä tähän näpertää. Lupaan sen kuitenkin näytille heti kun saan sen tänne hommattua. Kuvia kuitenkin näyttelystä löytyy!

Lukaksen pitäisi saapua minulle tänne parin viikon päästä. Nyt herra istuskelee melko toimettomana Eskolassa vanhemmillani ja sen on poika oloinenkin. Sohvaperunaksi jääminen näkyi todella hyvin siinä, kun eilen olin kotona lenkittämässä herraa: jokaista ääntä kohtaa osoitettiin ihan liikaa mielenkiintoa, jokaista ulkonaolevaa ihmistä täytyi tarkkailla oikein hyppien pitkän matkaa ja virtaa oli liikaa. Tokoliikkeitä Lukas teki oikein mielellään. :)

Toistaiseksi Lukaksen elämästä bloggaaminen jää aika hiljaiseksi, sillä on vähän vaikeaa näin pölistä mitä poika hommailee kotona, kun en sitä ole näkemässä. Onneksi kuitenkin muutama viikko menee aika nopeasti!